Kirjoitettu 15.5.2011

Tulipahan taas heitettyä sairaalareissu.Eilen pääsin kotiin,kävelin omin pikku räpyläjaloin ulos sairaalan ovista.Kävelin,vaikka edellispäivänä ajattelin etten kävele pitkään aikaan ilman itkua ja mahdotonta kiroilemista.
Tulipahan opittuakkin jotakin,elämän pienistä iloista.Siitä kun pystyt pissaamaan omin avuin ja ilman katetrointia,siitä kun pystyt kävelemään ilman kahden hoitajan tukea,ilman sitä hirvittävää kipua ja itkua.Oma perhe,koti ja läheiset.

Kaikkihan lähti siitä mun kontrolliultrasta.Lääkäri oli oikein positiivisin mielin,hcg oli yli 5000 ja pikaisella kopeloinnilla osas sanoa että kohtukin on kasvanut. "Kyllä täältä taitaa kuule löytyä alkio ihan oikeasta paikasta." Aijaa,mulla vai?Älä naurata.Lääkärin oli pakko ottaa sanansa takaisin kun ultrasi,eihän sielä mitään näkyny.Ei kohdussa,eikä liioin munasarjoissa.Lääkäri oli lyöty ällikällä,kysyi vielä idiootti että oliko tämä toivottu raskaus? Kato mun papereista,oliskohan se ollut toivottu.

No sitten lähetettä vuodeosastolle tähystykseen ja kiireen vilkkaa.Nopeasti kotia hoitamaan muksun hoitoasiat kuntoon että pystyn olemaan sairaalassa.Vaikka kuinka ajattelin säästää äitini tältä kaikelta,niin oli pakko soittaa sille että pystyykö se ottamaan likan sen luo yöksi kun mies oli aamuvuorossa,eikä päiväkoti ole auki niin varhain kun mies lähtee töihin.

Mies kuskas mut sairaalaan,ilmottautumaan sitten vaan.Mut ohjattiin huoneeseen,sielä näyttikin olevan jo yksi asukas.Onneksi oli,koska tuosta kämppiksestä tuli ainoa hyvä asia reissun aikana.Meillä synkkas samalla hetkellä kun kävelin huoneeseen ja tervehdin,tunnin päästä me jo juteltiin niinku vanhat kaverit.Kerrottiin molemmat melko avoimesti omat tarinamme,aivan erilaiset mutta silti niin samanlaiset.

Sitten vaan odoteltiin.Me molemmat oltiin menossa melko samanlaiseen leikkaukseen,päivystyksenä molemmat eli ei tiedetty yhtään koska lähtö tulee.Kämppis oli ollut syömättä edellisestä illasta asti,alkoi reppana olemaan jo melko nälkäinen nainen.Odoteltiin,odoteltiin,ODOTELTIIN lisää ja pikkasen odoteltiin.Katottiin telkkaria ja kirottiin kun sieltä tuli ruokaohjelmia joka puolelta,molemmilla hirveä nälkä.
Mulle tuotiin esilääkitys ja sanottiin että aika pian pääsen varmaan saliin.Jihuu!Lääkkeet naamaan ja odottelemaan.Rauhallinen ja uninen olo tuli joo,mutta saliin ei kyllä kukaan hakenut.Perkules,meni hyvä olo ihan hukkaan ja vaikutus ehti jo loppua.

Kämppiksen mies ja lapsi tuli vierailemaan,suloinen poika ja ihanan symppis mies.Riitti sympatiaa mullekkin asti,vaikka en kipeä ollutkaan.Pian sitten tulikin hoitsu ilmottamaan että mulle tuli lähtö saliin.Sanottiin kämppiksen kanssa heipat ja sitten se oli menoa.Kello oli n.20 kun mut vietiin saliin,takaisin huoneeseen mut oli kärrätty klo 23.

Heräämöstä ei ole juurikaan muistikuvia,joku kävi sanomassa että äiti oli soittanut sinne mun vointia.Omaan kämppään takasin,ensimmäisenä murehdin että missä mun kielikoru on,pakko saada se laittaa takasin ettei reikä ehdi mennä umpeen.

Puoliunessa siinä seurailin maailmanmenoa,hoitaja kävi sanomassa kämppikselle ettei sitä ehkä leikata enää sen päivän aikana.Mun ihana ja rohkea kämppis nosti metelin pystyyn,se oli ollu reippaasti yli vuorokauden ilman ruokaa ja juomaa,lääkäri saa tulle sinne ihan henk.koht kertomaan hyvän syyn,miksei sitä leikattaisi vielä sen illan aikana.Ja lääkärihän tuli!Mitä mä muistan,oli oikein sympaattinen mies ja ymmärtäväinen itkevää kämppistä kohtaan.Pian kämppistä sitten vietiinkin jo saliin.Taas heipateltiin ja sanottiin että nähään pian.

Yöllä kivut tuli valtavina,kääntyminen ja kaikki liikkeet tuntu kauheilta.En edes muistako montako kipupiikkiä mun kankkuun iskettiin yön aikana,tuntu että mä soittelin kelloa vähän väliä.Joka kerralla kysyin että missä mun kämppis viipyy,miksei sitä ole tuotu huoneeseen takasin.Se oli pidetty heräämössä yön yli tarkkailtavana.

Aamu koitti ja kipupiikkejä tuikittiin meihin molempiin melkosta tahtia.Mä olin varma että mä kuolen ihan kohta,ei sellasta oloa voi ollakkaan muuten.Nukuttiin molemmat aika myöhään ja saatiin aamupala muita potilaita myöhemmin.Sitten tulikin hoitaja sanomaan,että lähetäänpäs kävelleen vessaan koittamaan pissaamista.Et voi olla tosissas???!! Kyllä se vaan oli,himpura vie.Ylös sitten vaan,voi jumankekka sitä kivun määrää.Matka sängystä vessaan tuntu älyttömän pitkältä,itkun ja sellasen melko kiukkusen vttustnaprkl-mantran avulla pääsin pöntölle asti. Hoitsu vähän pesi mua siinä pöntöllä ja mä yritin pissata,ei sitten pisaraakaan tullut pönttöön asti tullu.Takasin sänkyyn sen saman matran avulla,kämppis taputti ja hurras kun pääsin makaamaan.Rakko pitää saada tyhjäksi eli katetroidaan.

Tulipahan sekin sitten koettua,katetrointi.Mä oon ite katetroinu useasti ihmisiä mutta en ikinä ite kokenu sitä.Eipä se hääviltä tuntunu,mutta se helpotus kun rakko tyhjenee tuntu mahtavalta.Eli katetrointi tuli tutuksi,pissaa en saanut ollenkaan tulemaan leikkauksesta seuraavana päivänä.Mä olin muutenkin niin pössyissä koko päivän,että ajantaju ja kaikki muistot saattaa olla väärässä järjestyksessä.

Aamupäivästä lääkäri kävi kierrolla,en muista paljoakaan siitä kun se meidän huoneessa oli.Sen muistan,että mä inhosin sitä ensisilmäykseltä.Se oli tylyn oloinen mies,ei sympatiaa eikä todellakaan lääkäri ainesta.Kämppis kertoi myöhemmin että sehän oli laittamassa mua kotiin jo sinä päivänä koska näytin niin terveeltä. Kämppis oli vähemmän tokkurassa kuin mä ja sai suunsa auki,sanoi tohtorille että mua ei todellakaan laiteta kotiin kun mä en pysty edes kävelemään tai pissaamaan. "Seurataan tilannetta iltapäivään" oli tohtori sanonut.Oli meinannut kirjottaa mulle vain viikon sairaslomaa kun pääsen pois.

Mä oon puhunut puheluita joita mä en muista ollenkaan ja laittanut tekstiviestejä joista mulla ei liioin ole mitään muistikuvaa.Tehokkaita mömmöjä sielä,wow.

Sitten tuli taas hoitaja patistamaan sängystä ylös ja vessaan.Tämä täti olikin vähän riuskempi tapaus ja kiskoi mua sängystä liian voimakkaasti käsivarresta repien.Reippaasti ylös vaan!Mä olin pirun kipeä,väsynyt ja sekaisin lääkkeistä,joten siinä vaiheessa kun hoitaja käski mun siivota suuni kun manasin taas ku merimies,niin mä ärähdin niin että varmasti käytävällekkin kuului.Mä olen PRKL KIPEÄ,ÄLÄ V*TU REVI MUA KÄDESTÄ KUN MÄ NOUSEN!!Täti nyrpisti nokkaansa ja olis varmaan lähteny pois ellen mä olisi jo ehtiny sängystä ylös.Ei varmaan mielellään taluttanu mua vessaan,eikä pian tarvinnu yksin viedäkkään.Liian nopeasta nousemisesta ja lääkkeistä johtuen mulle tuli huono olo ja meinasin pyörtyä,hoitaja joutui huikkaamaan käytävältä toisen hoitajan avuksi että mut saadaan pöntölle.Ei taaskaan pissaa,takasin sänkyyn kahen hoitajan auttamana.Taas piti katetroida,ilmotin kyllä hyvin selvästi kuka hoitaja ei mun toosaan koske pitkällä tikullakaan. Mulle ei v*ttuilla.

Iltapäivästä mä sain vieraita.Äiti tuli ensimmäisenä kylään ja se ihana ihmisenä mua sitten kuskasikin pyörätuolilla tupakille ja kanttiiniin kahville.Kanttiiniin saatiin seuraa mun miehestä ja lapsosesta. Piristivät kyllä mun päivää hurjasti ja kivut unohtui täysin hetkeksi,lapsonen piti kädestä kiinni koko matkan kun äiti työnsi mut takasin huoneeseen.

Tyttö kattoi ihmeissään mun mahassa olevia haavoja,jotka nyt toki oli laastareiden peitossa.Vielä enemmän ihmetytti "veripussi" eli dreeni,sen tarkotusta olikin vähän vaikeampi selittää.Kämppis meinas pyörtyä vessaan kyläilyn aikana,sielä oli melkoista häslinkiä ja mun vieraat päättikin pian poistua että saadaan molemmat levätä.

Illasta oli jo vähän parempi olo ja päätin lähteä urheasti yksin tupakille.Tupakkipaikka ei onneksi ollut kaukana,otin kuitenkin pyörätuolin mukaan että sain siitä tukea.Köpöttelin sielä hyvin varovaisin ja pienin askelin eteenpäin ja jonkun matkan päässä mut ohitti joku papparainen rollaattorilla!Jesus sentään mikä etana mä olin.

Uni tuli aikaisin illalla,kipupiikki kankkuun ja kauniita unia.Nukuin koko yön heräämättä kertaakaan,kämppis joutui ilmeisesti pyytämään piikkejä yölläkin.Aamulla olo oli niinku uudesti syntyneellä.Aamupalan sain syötyä istuen ja hoitajatkin sanoi meidän molempien näyttävän ihan eri ihmisiltä kuin edellisenä aamuna.Ja voi sitä riemua kun tein ekat pissat pönttöön!Kiljuin vessasta kämppikselle että mä tein sen,sieltä kuului takaisin hurjat aplodit ja vislaukset.Maha oli kuin rantapallo ja täynnä ilmaa,kämppiksellä sitä rupesi jo tulemaan ulos kummastakin päästä mutta multa ei tahtonut tulla.Lisää lenkkeilyä niin saadaan ilmaa pois.

Ruoka maistui loistavasti ja lääkäri sanoi kierrollaan että mä pääsen kotiin.Kaksi viikkoa sairaslomaa,ei mitään rehkimistä tai painavien tavaroiden nostamisia.Lääkereseptit mukaan ja kotihoito-ohjeet.Lähteä saa kun siltä tuntuu.Soitin äidille että voivat tulla hakemaan ja ajattelin hetkeksi heittää vielä sängylle pötkölleen.Niinhän siinä kävi että nukkumatti tuli ja heräsin siihen kun lapsonen silitteli mun poskea.

Mentiin vielä mun äidin luo yheksi yöksi kun miehellä oli vielä aamuvuoro,enkä mä oikeen olisi pystynyt muksun kanssa olemaan yksin koko päivää.Tänään tultiin sitten ihanan puhtaaseen kotiin,mun isompi muru oli siivonnut täällä oikein ahkerasti.Ihana mies.