Kylläpäs mulla riittää asiaa tänään,runosuoni sykkii kovalla tahdilla.

 

Tämä kirjoitus sai ideansa tänään,kun olin lapsen ja koiran kanssa lenkillä ja nähtiin ambulanssi.Lapsi alkoi muistelemaan kun mua vietiin ambulanssilla sairaalaan,se muistaa sen älyttömän hyvin.Ja miksei muistaisi,olihan se melkoinen kokemus hiukan yli 3-vuotiaalle.Mulle on ollut älyttömän tärkeää jutella lapsen kanssa kaikista mun sairaalareissuista,lapsen tasolla tietenkin.Se ei tiedä mitään raskauksista tai keskenmenoista,eikä tarvi tietääkkään.Sille on sanottu että mulla on ollut masu kipeä ja sitä on hoidettu sairaalassa.Mä olen halunnut kuitenkin kertoa jotain ja jutella sen kanssa noista,ettei sille jäisi mitään pelkoja sairaaloita tai lääkäreitä kohtaan.Ettei sen tarvisi pelätä että mulla on joku iso hätä aina kun käyn lääkärissä tai oon muuten kipeenä.

Mutta mistä tämän päiväinen keskustelu sitten alkoi,täytyy palata viime talveen.

Elettiin joulukuun loppupuolta,joulupukkia odotettiin innolla kylään ensimmäistä kertaa.Olin raskaana ja tyyni asian suhteen,iloinen ettei ollut tullut supistuksia tai mitään muutakaan.En muista minkä takia olin muksun kanssa lääkärissä,mutta sairaalan vessassa huomasin vuotavani taas verta.Voi paska,eikai nyt taas??!!Oli iltapäivä,en voinut enää soittaa neuvolaan eli oli pakko odottaa aamuun.

Aamulla soitin kauheassa paniikissa äitiysneuvolaan että mä vuodan taas verta,tarvisin lähetettä naistentautien päivystykseen ja ultraan.Pyysi mua ensin käymään äitiysneuvolassa ultrassa,kävin siellä eikä se osannut sanoa oikein mitään muuta kuin että kohdussa näkyi "jotain".Neuvolantäti laittoi lähetteen kiireellisenä eteenpäin,sain lähteä samantien päivystykseen odottamaan.En muista kauanko jouduin odottamaan ennenku ultraan pääsin,kauan kuitenkin.Mä istuin odotustiloissa itkien,tiesin jo ettei kaikki ole sittenkään kunnossa vaikka olin niin luullut.Tultiin ottamaan verikoetta ja juttelemaan,on kuulemma ollut jo yksi keskenmeno aiemmin?En pystynyt vastaamaan,nyökyttelin vaan.Joululauluja soi päivystyksessä,nekin sai itkemään vaan entistä enemmän.

Ultraan sitten vaan.Maailma murskattiin kertaheitolla,pahoitellen kerrottiin ettei kohdussa ole mitään elävää.Pelkkä ruskuaispussi vain.Mä olin elänyt 10 viikkoa luullen olevani raskaana ja kaiken olevan hyvin.Oli melko kova paukku.Mut haluttiin ottaa samantien osastolle tarkkailuun ja kohdun tyhjennykseen,kieltäydyin ehdottomasti menemästä sinne.Mua ei jukolauta vie laiteta mihinkään osastolle,mä lähen kotiin!!Sain luvan lähteä pitkin hampain,kunhan lupasin tulla heti aamusta osastolle.Joo joo,antakaa ne hiton pillerit nyt vaan mukaan ja antakaa mun olla rauhassa.

Sain kohdun tyhjennyspillerit paperipussukassa mukaan,kävelin ulos ja oksensin ensimmäiseen puskaan mikä tuli vastaan.Ei tämä voi olla totta,ei vaan voi.Kotiin sitten kertomaan miehelle nämä iloiset uutiset ja heittämään napit naamaan.Mä en pystynyt lopettamaan itkemistä,en vaikka kuinka yritin lapsen takia pysyä rauhassa ettei se hätäänny.Otin pillerit mehun kanssa ja vasta sitten ajattelin googlettaa millasia pillereitä mulle tällä kertaa annettiin,ne oli eri tabuja kuin viimeksi. Ei suositella henkilöille,joilla on astma tai jokin verenhyytymishäiriö. No sillälailla,mulla sattuu olemaan ne molemmat!Äh,ei niistä varmaan mitään haittavaikutuksia tule.Olipa onni että mä otin ne heti iltapäivästä,enkä vasta illalla.

Verta alkoi vuotamaan suunnilleen tunnin päästä lääkkeiden ottamisesta.Ei mitään kipuja tai supistuksia,pientä verenvuotoa vain.Jatkoin itsesäälissä rypemistä ja itkeskelyä,lapsi lohdutti parhaansa mukaan.Reppana,ei varmaan ikinä ollut nähnyt mua sellaisena.Katottiin sen kanssa telkkaria vierekkäin,mä tarvin hurjasti sitä lohtua minkä se antoi vaan olemalla siinä lähellä.Verta alkoi tulla enemmän,tiesin sen olevan ihan normaalia.Verta saattaa tulla samalla tavalla kuin menkkojen aikana,kesällä lääkkeistä ei tullut minkäänlaista vuotoa.

Parin tunnin päästä verta tuli jo valtavasti,aloin miettiä että onkohan se ihan normaalia.Käytin isoimpia siteitä mitä kaapista vaan löysin eikä nekään pitänyt verta tuntia kauempaa.Menin pissalle,istuin pöntölle ja verta vuoti aivan solkenaan pönttöön.Johan nyt vuotaa,ei mulla kesällä kyllä tällästä vuotoa ollut?Pian veri tuli ensimmäisen kerran läpi housuista,piti vaihtaa kaikki puhtaisiin.Lapsi sattui vahingossa kurkkaamaan pönttöön yhen vessareissun jälkeen,se oli aivan täynnä verta ja lapsi meinas oksentaa siihen paikkaan.

Illasta mä aloin miettimään,että kuinkahan mä vuoraan sängyn niin,etten mä sotke lakanoita ja patjojakin vereen.Mä vaihdoin sidettä puolen tunnin välein,eikä ne isoimmatkaan siteet tahtonut kestää niin kauaa.Toisetkin housut meni pyykkiin,mistä tuota verta oikeen riittää?Pian mä siirryinkin lapsen vaippoihin,onneksi niitä oli vielä kaapissa vaikka muksu ite ei ole vaippoja pitänyt aikoihin.

Olin menossa nukkumaan ja ajattelin soittaa äitille samalla käyn vielä tupakilla.Kesken puhelun mä tunsin kun verta holahti iso määrä ja mun tuli tosi huono olo.Päässä alkoi heittää,korvissa soi ja oli vaikea pysyä pystyssä.Sanoin äitille että nyt on pakko mennä vessaan,on pirun huono olo ja toivotin hyvät yöt.Juoksun pöntölle ja verta suihkusi taas,lisäksi lattialle tipahti nyrkin kokoinen verihyytymä.Mä nojasin vessan kaappeihin ja huikkasin miehelle,että nyt taitais olla aika soittaa ambulanssi tai mä pyörryn tänne kotiin.Lapsonen oli vielä hereillä ja ihmetteli mikä mulla oli,mä istuin pöntöllä ja olin aivan vitivalkoinen,huojuin siinä kun yritin pysyä tajuissani.Mies soitti ambulanssin ja alkoi keräämään mulle tavaroita mukaan ja mun 3-vuotias lapseni puetti mulle ulkovaatteita kun istuin pöntöllä.Talvikengät,toppatakki,pipo päähän.Yritin sille selittää että mut haetaan pian sairaalaan,mutta ei mulla ole mitään isoa hätää ja tuun huomenna kyllä jo kotiin sieltä.Lapsi jaksoi urheasti olla itkemättä tai hätääntymättä,heilutteli mulle kun ambulanssimiehet talutti mut pihalle.Mun lähdön jälkeen se oli sitten mennyt huoneeseensa itkemään.Se sai onneksi nukkua isin vieressä ja kai mieskin oli sille kertonut ettei mulla ole sielä sairaalassa mitään hätää.

Mut vietiin päivystykseen tippaan ja odottelemaan pääsyä osastolle.Kyseltiin paljonko siteitä suunnilleen oli mennyt,ainakin 8 omaa sidettä ja 3 lapsen vaippaa viiden tunnin aikana.Melkonen verenvuoto,hemoglobiini oli laskenut hurjasti aamuisen mittaamisen jälkeen.Mut vietiin yöksi osastolle ja aamulla katottiin tilannetta sitten uudestaan.Mä en saanut syödä mitään ja olinkin yhteensä varmaan 18h syömättä ja juomatta.Aamusta ultraan jossa todettiin että kohdussa on vieläki jotain tulematta ulos,eli kaavintaan vaan.

Mut oli leikattu edellisen kerran joskus lapsena,sain aivan hysteerisen itkukohtauksen leikkauspöydällä.Mulle tuikattiin ensin rauhoittavaa ja unilääkkeet melkeen samaan syssyyn,kauniita unia.Heräämössä heräsin omaan itkuuni,meni hetki tajuta missä mä olin.Ne perkeleen joululaulut soi sielä heräämössäkin,hoitajat toivotteli toisilleen hyvää joulua kun joku oli lähdössä vuorosta kotiin.Mua tultiin hakemaan osastolle takaisin,joku heräämön hoitajista toivotti mullekkin hyvää joulua.Hyvää joulua,mitäköhän hyvää tässä joulussa on??!! Mä en ollut kipeä kaavinnan jälkeen,mutta muuten ihan totaalisen hajalla.Mä itkin varmaan enemmän kuin vuoden aikana yhteensä.Mua pidettiin tarkkailussa muutaman tunti kaavinnan jälkeen ja pian mä tajusinkin olevani yksin osastolla.Siis aivan yksin,kaikki hoitajatkin oli jo lähteneet joulunviettoon.Pieni  väärinkäsitys kellonajasta mun ja hoitajan välillä mun kotiin hakemisesta ja mä olin yksinäni koko osastolla.Upeeta.Mun isi oli tulossa mua hakemaan,mä harhailin käytävällä että josko joku voisi opastaa mut ulos sieltä.Siivooja bongas mut pyörimästä sieltä ja opasti mut ulos.Oli ihanaa päästä kotiin lapsen ja miehen luo vaikka muuten koko elämä tuntuikin olevan aivan perseellään.

Seuraavana päivänä oli sitten jouluaatto,hyvää joulua vaan meille.