Mä oon saanut taustatueksi aika hienon kolmen naisen tiimin keskenmenoista ja masennuksesta johtuen.Mä oon iloinen että uskalsin hakea apua vaikka se otti todella koville,myöntää etten pärjää yksin ja tarvin myös lääkkeitä.Tarvin muita ihmisiä apuun,omat läheiset ei millään riitä tai pysty antamaan sellaista apua mitä tarvin.Mä tiedän että tuun syömään lääkkeitä vielä pitkään,masennus on luokiteltu keskivaikeaksi/vaikeaksi,ei se mene ohitse niinkun tulehdus antibioottikuurilla.Ei todellakaan,miettii että mä olen maaliskuussa hakeutunut hoitoon ja viime kerralla depressiohoitajalla masennustestin pisteet oli vieläkin korkeat.Miten pitkään mä tarvin vielä ammatti-ihmisten apua,sitä ei kukaan tiedä.Mulle luultavasti laitetaan lähetettä ihan psykologin tai psykiatrin hoiviin,eli en ihan kovin nopeasti pääse yksinäni edes yrittämään.Luulen että isoin asia mikä erottaa mun masennuksen todella vaikeasta masennuksesta on se,että mä en ole itsemurhahakuinen.Mä en haudo tai suunnittele itsemurhaa,enkä vahingoita itseäni fyysisesti.Toivotaan,että masennus ei siihen pisteesen edes pääse että sitä alkaisin suunnittelemaan ja siitä haaveilemaan.Tai yrittämään.

Mutta se mun hoitotiimi.Ihan ensimmäisenä siihen liittyi äitiysneuvolan terveydenhoitaja,nainen jonka olen tavannut kaksi kertaa.Ensimmäisen kerran kun menin normaalisti talvella ensimmäiseen neuvolaan,silloin kun mä hölmö vielä luulin että olen raskaana ja kaikki on mennyt normaalisti.Seuraavan kerran mä tapasin sen kun se ultrasi mua hetkeä myöhemmin verenvuodon takia,eikä pitkästä etsimisestä huolimatta löytänyt kohdusta mitään.Tai löysi se "jotain",mutta alkio se ei ollut.Nykyään mun tarvii vain soittaa tälle upealle naiselle jos tarvin lähetettä verikokeeseen tai ultraan,se kirjoittaa ne mukisematta.Viimeksi kun toukokuussa sille soitin,sanoi ettei se kenellekkään muulle lähetteitä kirjoittelisi noin vaan puhelimitse paitsi mulle.

Seuraavaksi tähän tiimiin eksyi sitten mun depressiohoitaja,mahtava nainen sekin.Pelkäsin valtavasti ensimmäistä käyntiä sen luona koska en tiennyt yhtään mitä sielä tehdään,pelkäsin että multa otetaan lapsi pois jos mä sanallakaan kerron jotain väsymyksestä sen kanssa.Mähän olin totaalisen väärässä,sille voi sanoa ihan mitä tahansa ja se ymmärtää,se ei tuomitse tai pidä mua pahana ihmisenä.Se oli valtavan onnellinen kun kerroin tuosta viimeisestä raskaudesta ja todella pahoillaan kun mä soitin ja kerroin sen olleen munatorviraskaus.Sen ansiosta mä oon saanut sairaslomia ja lääkkeitä,se pitää mun puolia ja tekee sen eteen kaiken mahdollisen,että mä saisin itteni kuntoon.Jos mä menen psykologin hoiviin jossakin vaiheessa,meidän tiet eroaa siinä samalla.Ikävä kyllä tulee.

Kolmas on sitten aivan tuore tapaus,terveyskeskuksen lääkäri. Kyllä vain,sieltäkin laitoksesta löytyy helmiä ja mä onneksi olen törmännyt yhteen sellaiseen.Tämä nuori nainen on kirjoittanut mulle sairaslomaa ja lääkkeitä,luvannut kirjoittaa lomaa lisää jos vaan tarvin ja luvannut kirjoittaa myös b-lausunnon kelaa varten jos pitkä sairasloma on vielä edessä.En ymmärrä miksi tämäkin nainen on niin hyvä mulle ja pahoillaan kaikista kokemuksista,ilmeisesti mun tarina on tehnyt siihenkin vaikutuksen.Jos mä lähden depressiohoitajan luota mtt:n asiakkaaksi,sinne tarvii myös lähetettä ja tarkkaa selostusta mun tilasta.Tämä tohtori lupasi kirjoittaa sinnekkin lähetettä jos tarve vaan vaatii.

Semmosia naisia,ihanaisia.Mä tiedän etten mä pysty enää olemaan raskausaikaa ilman lääkkeitä tai hoitosuhdetta johonkin,onneksi mulla on sellainen valmiina.