Kirjoitettu 9.4.2011


Se voi iskeä päälle aivan yllättäen,ilman näkyvää syytä tai erikoisia tuntemuksia etukäteen.Sain alkuviikosta isoimman kohtauksen mitä oon ikinä saanut,vieläpä töissä.Kädet alkoi täristä niin ettei kynä pysynyt kädessä,sydän hakkas miljoonaa,kurkkua kuristi ja tuntui etten saa henkeä,kylmää hikeä puski pintaan jne jne.Onneksi työkaverit oli keskittynyt omiin töihinsä eikä kukaan tainnut huomata mun panikointia,sielä metelissä ei kuulu vaikka kuinka haukoin henkeä omassa soittopisteessäni.
Mä kannan töissäkin mukana lääkepurkkia,jossa on särkylääkkeitä,närästyslääkkeitä ja onneksi myös pari opamoxia.Tulipahan sekin purkki tarpeeseen ja onneksi olin sinne laittanut varmuuden vuoksi pari rauhoittavaa tälläsiä tilanteita varten.Nappia kielen alle että vaikutus alkais nopeammin,sitten vaan odotellaan.

Kun vaikutus sitten alkoi,olo oli aivan uskomaton.Niin hyvä ja lämmin olo,etten osaa edes kertoa.Mä ymmärrän miksi noihin lääkkeisiin jää helposti riippuvaiseksi ja miksi niitä ei saisi käyttää pitkiä aikoja putkeen.Sitä huolta ei kyllä olla että ite niihin koukkuun jäisin vaikka hyvä olo niistä tuleekin,mä napsin niitä vaan sillon kun paniikkikohtaus iskee.

Syitä tohon isoon kohtaukseen en tiedä muita kuin mahdollisesti sen,että meidän ensimmäisen vauvan laskettu aika olisi ollut edellispäivänä,eli 4.4.2011. En ole asiaa kauheasti edes miettinyt tai surkutellut,sen takia ihmettelenkin tuota kohtausta melkoisesti.

Masennuslääkkeet oon muistanut ottaa tunnollisesti päivittäin,huonoa oloa ei oikeastaan tulee enää ollenkaan.En osaa sanoa onko niillä mitään vaikutusta vielä,olo on melko tasainen eikä oikeastaan mikään tunnu miltään.Ei ole hirvittävän isoja ilon tunteita mistään,eikä sitten myöskään surullinen olo tai masentunut vaikka taas on tapahtunut lisää kaikenlaista viimeisen kirjotuksen jälkeen.Ei suoranaisesti mulle itselleni,mutta hyvin läheiselle ihmiselle ja asiat vaikuttaa sen kautta myös muhun paljon.

En ole vieläkään kertonut masennuksella mun vanhemmille tai kovin monelle muullekkaan.En toisaalta edes tiedä miksi mä siitä kertoisin ja huolestuttaisin ne,saisin ne miettimään mitä ne on tehny väärin ja hössöttämään mun takia.Mä en jaksa mitään paapomista nyt enkä sen miettimistä mitä ne olis voinu tehdä toisin etten mä olisi sairastunut.Vastaushan on se,ettei yhtään mitään.Ei mun masennukseen aiheuttamiin asioihin kukaan voisi vaikuttaa mitenkään vaikka kelloja siirrettäis taaksepäin vuodella.

Vuosi.Ensi kuussa tulee vuosi kun yritys on alkanut.Voi kun sais sen fiiliksen vielä takaisin,mikä vuosi sitten oli.Se innostunut,valtavan positiivinen ja odottava olo,vauvan yritys vasta aluillaan ja luottaminen tulevaisuuteen tallessa.Ei vielä pettymyksiä tai masennusta,ainoastaan se huikean hyvä olo yrittämisen aloittamisesta ja jännityksestä.Saisipa aikaa siirrettyä niin että pääsisin takaisin viime toukokuuhun.Toisaalta,sitten kaikki pettymykset olisi vielä edessäpäin ja kaikki tapahtuis toistamiseen.Ehkei sittenkään aikakoneella takaisin.Olis hieno nähä tulevaisuuteen,vaikka vuoden päähän.Oonko mä sillon jo paremmassa kunnossa vai vielä pahemmassa?Olisiko meillä jo se toinen lapsi vai yritys edelleen päällä?Jos tulossa onkin vaan lisää pettymyksiä,niin en ehkä haluaisi kyllä nähdä sinne tulevaisuuteen kuitenkaan.

Meidän lapsi se on yhtä ihana kuin ennenkin,mahdoton höpöttämään ja innolla osallistuu kaikkeen mahdolliseen mitä kotona tapahtuu.Jos lääkkeillä mitään vaikutusta on,niin ehkä se että mä jaksan himpun verran paremmin sen kanssa touhata.Paino kuitenkin sanalla himpun verran,tästä on vielä matkaa eteenpäin siihen että mä saan suunnatonta nautintoa meidän yhteisistä tekemisistä enkä hermostu niin herkästi tai ahdistu sen läheisyydenkaipuusta.Ei lapsi ainakaan tunnu oireilevan mun masennuksesta mitenkään,varmaan sen takia että mä oon niin tasaisen aneeminen koko ajan etten mä saa mitään itkukohtauksia tai raivokohtauksia.Mä vaan olla möllötän,välillä haen sitä omaa rauhaa ja lapsi touhaa sitten isänsä kanssa.

Siihen on kyllä tullut parannusta jonkun verran,lapsi touhaa enemmän isänsä kanssa ja mä saan olla välillä melko hyvinkin omissa oloissani.Tietty välillä mä en saa käydä edes vessassa tai suihkussa yksin,mutta mies on aktiivisempi lapsen kanssa nyt eikä tenava saa hirvittävää kohtausta jos mä vaikka lähen kaverin luo kahville ja se jää isänsä kanssa kotiin.

Näihin pohdintoihin ja tunnelmiin tällä kertaa lopetan kirjottamisen ja taidan mennä keittämään lisää kahvia